Suunnitelma

Laihdutus ei ole todellakaan sujunut niin kuin olin ajatellut. En syö epäterveellisesti, mutta syön liikaa. Aloitan huomisesta alkaen ns. puhtaalta pöydältä, koska en jaksa tätä epämukavaa oloa. Tässä on vielä hyvin aikaa päästä kuntoon ennen kesää ja tiedän, että pystyn tähän. 

Jatkossa en saa enää ostaa:

- pähkinöitä

- riisikakkuja

Syön yhdeltä istumalta kaiken ja tiedän, että se johtuu siitä että syön liian kevyesti lounaalla. Syön myös stressiin. Nämä jäävät jatkossa kaupan hyllylle. Samoin välipalapatukat koska niissä on paljon sokeria.

Aamupalan pitää olla jatkossa energiajuoma, smoothie, proteiinijuoma, hedelmä tai jos on todella nälkä niin kananmunia + avokadoa + kasviksia. 

Lounas sama kuin tähän mennessä eli kasvispihviä, kasviksia, kananmunia + kastike. Toisaalta jatkossa alan syömään myös ruokaisia salaatteja. Keittoja en syö koska tiedän, että jään todella nälkäiseksi ja repsahtamisen riski kasvaa. 

Koska syön vain kerran päivässä, tiedän että haluan syödä jotain välipalaa. Viime aikoina olen syönyt riisikakkuja juustolla, mutta syön niitä niin monta, että kertyy ihan järkyttävä määrä kaloreita ja juusto mitä syön ei ole todellakaan mitään vähärasvaista - päinvastoin. Sama juttu pähkinöiden suhteen; syön lähestulkoon koko pussin yhdeltä istumalta, näin on käynyt nyt muutaman kerran. 

Välipalaksi sopii samat asiat kuin aamupalalla. Jos haluan herkutella niin kaupassa myydään riisikakkuja tummalla suklaalla, jossa on vain kaksi kappaletta paketissa - ei tule ylilyöntiä ja kalorit maltilliset. Toinen vähärasvainen ja vähäkalorinen välipala voisi olla raejuustoa + kevyttä rahkaa ja marjoja. Saisi samalla proteiinia.

Järkevintä olisi syödä salaatteja ja kasviksia myös välipalaksi, mutta tiedän etten pysty siihen pitkässä juoksussa. Toisaalta pitäisi totuttaa itsensä siihen ettei tarvitse napostella vaan syö kunnolla lounaalla. Siitä huolimatta vaikka olisin täynnä ja kylläinen, niin ruoan jälkeen otan jotain välipalaa esim välipalapatukan jälkkäriksi vaikkei oikeasti edes tekisi mieli. Eli ihan vaan koska on tapana. Siitä pitää päästä eroon.

Lisäksi pitäisi ujuttaa ruokavalioon enemmän proteiinia, sitä saan ihan liian vähän. Toisaalta jos söisin välipalaksi samaa kuin lounaaksi niin saisin hyvin proteiinia ja samalla enemmän täyden olon. 

Pitää myös ostaa pepsi maxia ja sokerittomia energiajuomia, ne oli parhaat ystäväni anoreksian aikana. Täytin niillä vatsani ja tätä en ole hyödyntänyt tarpeeksi. Harvoin on oikeastaan edes nälkä, mutta esim. leffaa katsoessa haluaa jollain täyttää vatsansa niin nämä ovat siihen hyviä. Itseasiassa aika harvoin on edes nälkä, enemmänkin syön koska on tapana syödä tiettyinä aikoina päivää, ahdistaa, stressaa tai koska muut syövät ympärillä. 

Haluan näyttää kesällä hyvältä hameissa ja tuntea oloni kevyeksi. Etenkin tykkään siitä miltä kasvoni näyttävät hoikkana, leukalinja tulee paremmin esiin. Tiedän, että kesäisin syön vähemmän ja liikun paljon, mutta pitää tehdä pohjatyö valmiiksi sitä varten. Pystyn tähän.

Ruokavalio

Syön aikalailla samoja ruokia joka päivä. Jos olen ulkona tai vierailemassa vanhemmilla niin silloin tapahtuu repsahdukset. Olen ollut tosi armollinen itselleni jos syön kodin ulkopuolella esim. juhlissa en rajoita itseäni mitenkään enkä mieti mitä syön. Ja sen takia tulee otettua takapakkeja. Pitää jatkossa kiinnittää fokus siihen miten syön näissä tilanteissa, koska ne ovat kompastuskiviä. En ole edes yrittänyt kontrolloida itseäni, mutta jatkossa aion.

Mitä syön tyypillisesti päivässä:

Aamupala: kaurapuuroa omenalla, raejuustoa ja kanelia. 

- Muuten ihan ok valinta, mutta tuntuu että annoskokoni on liian iso. Mutta puuro on parempi vaihtoehto kuin leipä. Paras olisi smoothie / riisikakkuja tai ei aamupalaa ollenkaan, mutta smoothieihin menee melko paljon rahaa (olen budjetilla) ja riisikakkuja pelkään syöväni enemmän kuin muutaman, joten en ota sitä riskiä. Toisaalta voisin skipata aamupalan ja syödä lounaan koulussa, mietin tätä vaihtoehtoa. Viime vuoden laihtumisen yksi syy ehkä oli se etten syönyt aamupalaa...

Lounas: koululounas tai kotona 2-3 kananmunaa, pakastekasviksia, soijapihvi / tofua (tai ei mitään proteiinia), hummusta ja välillä raejuustoa tai avokadoa jos on

- koululounas on siitä hyvä, että se annostellaan valmiiksi ja ruokaa on todella vähän + se on todella energiaköyhää. Esim kasvisruoka saattaa olla linssimuhennosta jossa on linssien lisäksi kasviksia, muttei mitään kastiketta jne. Eli koululounas ei ainakaan aiheuta kiloja.

Välipala: välillä ei mitään, välillä esim proteiinirahka / raakapatukka / porkkanoita hummuksella / pähkinöitä

Illallinen: välillä ei mitään, mutta jos syön niin sama kuin lounas

Näiden lisäksi 2-4 kuppia kahvia kauramaidolla (olen kahviaddikti) ja nyt talvisin olen silloin tällöin iltaisin juonut teetä rasvattomalla maidolla. 

Liikuntaa ei tule lainkaan ns hyötyliikunnan lisäksi, joka on huono. Portaat valitsen aina ja asun 5 kerroksessa. Kävelen bussipysäkille ja takaisin kotiin, mutta siinä se... Ei tunnu olevan aikaa edes kävelyille.

Tuota aamupalaa joudun ehkä miettimään uusiksi ja ehdottomasti sen miten syön juhlissa jne. Esimerkiksi niissä viime viikon juhlissa meni ahmimisen puoleen. Pitää myös muistaa kieltäytyä kun joku tarjoo jotakin, ei aina tarvitse ottaa vaikka olisi mahdollisuus. 

Nyt alan oikeasti kiinnittämään huomiota syömiseeni ja varsinkin annoskokoon. Olen syönyt ihan liian isoja annoksia viime aikoina. 

Kurinpalautus

Laihduin viime vuonna. En mitenkään merkittävästi, mutta kuitenkin niin, että se oli huomattavaa esimerkiksi kasvoista ja käsistä. Jotenkin tuntuu, että kilot pysyvät tiukiten jaloissa, takapuolessa ja vatsassa. Söin melko kurinalaisesti ja liikuin paljon, mutta en todellakaan mitenkään yhtä orjallisesti kuten anoreksia-aikoina. Mutta en siinä hetkessä tajunnut, että olisin tehnyt tuloksia ja nyt kun katson valokuvia viime vuodelta & tämän vuoden alusta niin huomaan kyllä miten olin hoikistinut. Minulla oli todella stressaava elämäntilanne, joka jotenkin ylläpiti sitä tiukempaa ruokavaliota. Näytin hyvältä.

Mutta tänä kesänä päästin tietoisesti tai tiedostamatta ohjakset käsistäni ja lihoin. Vaikka ei puhuta mistään kymmien kilojen lisäyksestä niin se muutos mitä 4-7 kg tulee on todella merkittävä. Tiedän etten koskaan tule lihomaan todella merkittäviä määriä koska minulle on luontaista syödä terveellisesti arkena, mutta esimerkiksi tällä hetkellä olen varmaan painavimmillani mitä olen koskaan ollut. 

Katsoin kuvia viime viikkoisesta juhlasta jossa minulla oli lyhythihainen paita (virhe - ei enää lyhythihaisia) ja käteni ovat aivan valtavat. Vaikka olen normaalipainoinen, niin olen siinä hilkulla, että BMI olisi ylipainon puolella (normaali 18,5-25). Ja se harmittaa todella paljon. Nyt kauhulla odotan virallisia valokuvia tilaisuudesta koska tiedän, että minusta otettiin valokuvia ja olen siitä lähtien ollut hysteerisenä koska tiedän miten järkyttäviä ne kuvat tulevat olemaan käsieni ja kaiken suhteen. Varsinkin kun en ole itse kontrollissa siitä minkälaiset kuvat valokuvaja päättää valita. Toivon todella ettei minusta julkaista kuvia. Ne valokuvat menee siis jakoon kaikille juhlassa olijoille ja siellä oli reilu sata ihmistä. Aah, ahdistaa ihan hemmetisti.

En pidä itseäni rumana, mutta tiedän, että näytän parhaimmillani noin 10 kiloa laihempana. Totta kai voisin mielelläni taas painaa sen +- 40kg - kyllä tiedän, että on sairaalloista kaivata tuollaiseen, mutta niin se vaan on. Mutta minulle "riittäisi" edes se 10kg tästä - edelleen normaalipainoinen & ei mitenkään "sairaalloisen" laiha, mutta kokonaiskuvalta huomattavasti paremman näköinen ja niin sanotusti "hoikka". Äitini on esimerkiksi minua tällä hetkellä laihempi ja se ahdistaa todella paljon. Mutta se on palkitsevaa ajatella, että vain muutamien kilojen pudotus voi jo tehdä muutoksen yleisilmeeseeni. Ja vointiin.

Hoikkuus tekee ihmeitä ulkonäölle, esimerkiksi nyt sanoisin itseni olevan 2,5-3/5 ulkonäöllisesti, mutta laihana voisin sanoa olevani täysi vitonen - ihan oikeasti. Sen verran minulla on itsetuntoa jäljellä. Tässä elämässä saa ihan järisyttävän paljon etuuksia ulkonäöstä halusimme sen myöntää tai ei, ja olen itse saanut kokea niin sanottua pretty privilegeä siitä huolimatta etten todellakaan ole mikään supermalli. Tottakai pukeudun hyvin, laittaudun jne, mutta mikään vaate tai meikki ei pysty luomaan sitä mitä hyvä kroppa tekee. Enkä edes tarkota sitä, että sitä kroppaa pitäisi esitellä tiukoissa vaatteissa - ei missään nimessä. Ihan sama mitä puet päälle se vaan näyttää hyvältä hoikassa rungossa. Ja ennen kaikkea se valtava ero miltä kasvot näyttävät; huomattavasti viehättävämmät, luusto näkyvämpi ja leukalinja terävä. Olen kokenut tämän ja voin sanoa, että saat ilmaisen kasvojen kauneusoperaation laihduttamalla. "Tavalliset" naiset voivat nostaa itsensä jalustalle olemalla laiha. Ja tämä on fakta. Koska loppujen lopuksi voiton vie aina laihat naiset. Tietysti jokainen meistä määrittää itse sen mikä tämä voitto on, mutta itselleni unelmien mies ja se elämäntyyli mitä haluan on aina niillä naisilla, ketkä ovat laihoja. Laihduttaminen ei maksa mitään (ehkä jopa säästää kun ei mene rahaa ruokaan niin paljon) ja siitä saa ulkonäön lisäksi monia etuuksia. 

Tiedän, että kuulostan todella pinnalliselta. Enkä väitä mitään sitä vastaan, olen pinnallinen. Tiedän, että mikään muu ei ole esteenä kuin minä itse - taas kerran. Aion laihtua, lupaan tehdä sen. Aloitan tänään. Jouluna saa herkutella, mutta merkitys syntyy päivistä sen ympärillä. Kyllä saumaa on syödä silloin tällöin runsaammin jos syö 95% ajasta oikein. Tavoitteeni on nyt se 10kg ja sen kyllä voi saavuttaa ilman, että joutuu nälkälakkoon. Esimerkiksi kun aloitin ensimmäistä kertaa laihduttamaan (silloin yläasteella) ja joka päättyi anoreksiaan, tein tarkoituksenmukaisesti erittäin kurinalaista ruokavaliota tai jätin kokonaan syömättä. Eikä siinä loppujen lopuksi ollut enää kyse laihduttamisesta vaan mielenterveysongelmista & muista ongelmista, jotka oireili anoreksiana. Nyt ei mennä noin ääripäihin, mutta joudun kyllä tiukentamaan syömisiäni ja hyvä niin. 

En olekaan laiha

Luulin, että olen laihtunut. Katselimme äidin kanssa valokuvia juhlista, jotka oli heinäkuussa. Näytin niissä todella lihavalta ja päätin sanoa siitä hieman pelonsekaisin tuntein koska mietin äidin suuttuvan siitä. Ei äiti sanonut mitään. Sanoin samaa joka kuvan kohdalla ja lopuksi vielä totesin etten enää koskaan halua esiintyä kuvissa. Siihenkään ei vastausta. Mutta esim. kesällä äiti sanoi miten sormeni ovat hoikistuneet ns. kehuna ja sen voin myös itse myöntää, että sormeni on kaventuneet. Mutta en usko, että vain sormista voi hoikistua ja muualta ei. En tiedä.

Lisäksi näytin äidilleni ennen hääkuvien katselua puhelimesta mielestäni kivan kuvan minusta, joka on otettu silloin kun minulla oli anoreksia ja siihen äiti totesi, että "Voi kun olet laiha... mutta kaunis kuva". Eli todennäköisesti äitini ajatteli minun näyttävän hieman pulskalta juhlakuvissa ja sen vuoksi ei uskaltanut sanoa mitään. Kiva.

Olen seurannut syömisiäni koko kesän, mutten tarpeeksi kurinalaisesti. Enkä periaatteessa haluakaan. Olen vähentänyt hiilareita esim. en syö lounaalla / päivällisellä perunaa, pastaa, riisiä tms vaan ainoastaan kasviksia + proteiini. Mutta lähden mielelläni kaverin kanssa syömään, enkä silloin välitä hiilareista. Mutta olen syönyt töissä aamupalaksi puuroa ja illalla saatan syötä riisikakkuja / varrasleipää tms. Liikuntaa en harrasta työmatkapyöräilyn lisäksi, sitä pitää alkaa lisäämään.

En ole kaivannut enkä kaipaa mitään muuta niin paljon kuin laihuutta ja sitä tunnetta sen mukana. "Nothing tastes as good as skinny feels" on täysin totta. Näytin kuvissa mistä tahansa kuvakulmasta hyvältä ja kaikki vaatteet näyttivät hyvältä päällä. Vaikka ns inhosin kroppaani anorektikkona (halusin olla aina vain laihempi) niin samaa aikaa olin todella tyytyväinen ja käytin "ylpeänä" pillifarkkuja, minihameita yms.. Puhumattakaan siitä miten ihmiset kohtelivat kun olin laiha ja pieni. Kaipaan sitä.

En kestä enää tätä kehoa. Tahdon olla laiha. Selkeästi en syö liian vähän, tai sitten kiikastaa jostain muusta. Pitää varmaankin lisätä liikuntaa.

Paluu vanhaan

Olen jo pitkään halunnut palata blogini pariin. Siitä huolimatta, että ehdin jo hyvästellä. Aika piakkoin tekstin jälkeen ajatukseni palasivat siihen miten olen joskus ajatellut, sairaana. Huomaan, että yritin luoda hyvästeissäni toivenpilkettä teille, vaikka tuskin kukaan enää tätä blogia lukee. Tätäkään postausta ei tule kukaan lukemaan, mutta se kuvastakoon sitä miten yksinäistä tämä prosessi voi olla.

Summa summarum: en koskaan parantunut. On tietysti ollut vaiheita kun anoreksia-ajatukset eivät ole olleet mielessäni, mutta ne ovat olleet aika lyhyitä ajanjaksoja loppujen lopuksi. Mutta en ehkä vain koskaan antanut ajatusten muuttua toiminnoiksi. Mutta talvella aloitin laihduttamaan ns huomaamattomasti itseltäni. Mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että tiesin kyllä mihin kelkkaan hyppäsin. Heti kun menetin muutaman kilon (en tiedä tarkkoja lukuja, en käy vaa'alla, mutta pitkän anoreksiahistorian jälkeen sitä osaa suunnilleen arvioida, ehkä) alkoi myös muut ulkoiset muutokset. Olen aina sanonut, että haluaisin taas olla 16-vuotias. Ja kuinkas ollakaan, silloin olin todella sairas ja huonoimmassa kunnossa. Yleensä muut haluavat olla 18-20-vuotiaita, mutta minä todella haluan olla nuori. Ja olen aina halunnutkin, myös silloin 16-vuotiaana halusin olla nuorempi. En tiedä mistä se kumpuaa, lapsuuteni oli todella hyvä ja huoleton, voiko olla siitä? Muistan miten rakastin sitä kuinka pieneltä, nuorelta ja viattomalta näytin anorektikkona. Ja sen mukaista kohtelua myös sain muilta ihmisiltä. Ja nyt kun olen laihtunut entisestään, ei puhuta mistään massiivisesta muutoksesta mutta huomaan kuitenkin muutokset (ja läheiset myös) niin huomaan miten tyylini, meikkaamiseni (tai itseasiassa sen lopettaminen) myös muuttuivat. Tismalleen samoin kävi kun sairastuin yläasteella: lopetin meikkaamisen ja aloin pukeutumaan oman persoonallisuuteni mukaisesti ja ennen kaikkea aloin käyttäytymään siten minkälainen oikeasti olen. Silloin kun olin ns terveenä ja myös korkeimmassa painossani niin en ole koskaan meikannut niin paljon, käytin myös runsaasti itseruskettavaa ja vaatteita, jotka eivät todellakaan olleet minun näköisiäni, puhumattakaan siitä minkälaiseksi persoonallisuuteni muuttui (onneksi väliaikaisesti).

Muistan kun olin todella sairas ja vihaisena yritin saada äitini ymmärtämään, että olen onnellisimmillani laihana. Ajattelin jälkeenpäin miten sairas olenkaan mahtanut olla, mutta ironisinta on että se on totta. Jos haluaisin samaan painoon joutuisin olemaan todella sairas, mutta siihen hieman kiloja lisää niin toden teolla olisin onnellinen. Nyt kun olen laihtunut niin myös itsevarmuuteni on periaatteessa myös kasvanut. Katson kuvia kun olin alipainoinen ja en ajattele muuta kuin sitä miten hyvältä näytin, ihan todella. 

En tiedä miksi tunnen jotenkin eniten yhteyttä itseeni kun olen laiha? Eihän siinä ole mitään järkeä. Ja vaikka kuinka yritin, en löytänyt sitä yhteyttä pehmeämmässä kunnossa. 

Katsotaan miten käy. Laihduttaminen ainakin on ollut jo hyvän tovin käynnissä. Kaloreita lasken pääpiirteittäin, mutten merkkaa niitä mihinkään. Vatsassa kihelmöi kun mietin tätä alkavaa prosessia. Olen samaa aikaa todella innoissani ja samaa aikaa todella peloissani. Niin kuin, mihin helvettiin olen taas itseni laittamassa? Tosin, olen hoitanut tämän laihduttamisen huomattavasti hitaammin ja joustavammin kuin silloin varhaisteininä, koska silloin lähdin syvään päätyyn heti alusta alkaen todella nopealla tahdilla. 

Tässä iltaiset ajatukseni.