Äiti on perunut psykologi ja muita käyntejä. En ole pitkään aikaan käynyt missään punnituksissa yms. Muhun luotetaan. Haluan olla luottamuksen arvoinen, mutta pystynkö siihen? Kyllä mä pystyn jos mä sitä kovasti haluan. On elämä kivempaa näin tottahan toki, mutta välillä tulee hetkiä kun haluaa palata vanhaan (niinkuin esimerkiksi tänään). Mutta toipuminen vie aikaa.
En tiedä syönkö jotain lounasta ennenkuin lähden keskustaan sinne hampurilaispaikkaan. Jos syön, tuntuu pahalta ravintolassa ja otan vain hampurilaisen. Mutta jos en syö, otan ranskalaiset lisäksi. Naurettavaa. Ennen syömättömyys oli lastenleikkiä ja syöminen kamaluutta, nyt syömättömyys vaatii taitoja ja syöminen helppoa. Huoh.
Viikonloppuna söin 500grammaa irtokarkkeja. Plus alkoholia. Plus ruokaa. Plus kaikkea muuta. Sitten yksi typerä lehmä heittää tämänlaisen kommentin:" Sun pitäis rauhottuu noiden karkkien kanssa, ahmit samalla tavalla mun juhlissakin." Tuon kommentin kuultua juoksin ulos niin kovaa kun pääsin ja juoksin juoksulenkin, jotta sain purattua vihaani. Eikö kukaan enään pidä mua sairaana? Voiko mulle heittää tollasia kommentteja vapaasti?
Anteeksi sekalainen teksti, on vaan niin paljon kerrottavaa etten tiedä mistä alottaa ja mitä kertoa. Mutta elossa ollaan ja toivon mukaan tulen vielä postailemaan hieman useammin ja tarkemmin... En tiedä aikooko kukaan lukea edes tätä postaustakaan (ja jos lukee niin edes tähän asti) mutta jos teillä on postausideoita niin otan mielelläni vastaan.
